Sivun näyttöjä yhteensä

23. maaliskuuta 2012

Miten sä uskallat?




No, hypätään nyt ensin.

Päässäni naksahti, ja päätin hylätä taviselämäni melkein vuodeksi asuakseni tämän ajan jossain muualla kuin Suomessa ja jäädäkseni vuoden jälkeen muista. Päädyin valitsemaan kohteekseni Jenkit, ja siellä vietän siis lukuvuoteni 2012-2013 vaihto-oppilaana, ellei maailma lopu kesken. Ja non, je ne regrette rien. Soi päässä.

Tää on kuitenkin ihan harkittu naksahdus. Uteliaisuus, vaihtelunhalu ja rakkaus matkusteluun ajoivat mut tähän tilanteeseen, jota en ole vielä itsekään aivan sisäistänyt. Välillä tuntuu että muut vaan panikoi ja itkeskelee tätä jo valmiiks kun ite vielä oon onnellisen tajuamaton ajasta ennen matkalaukkujen pakkaamista.

 Kohdemaatakaan en arponut pitkään. Englanti on se kieli, jota haluan puhua vuoden ajan, ja Jenkit nyt vaan tuntui mielekkäimmältä paikalta (brittiaksentti ei ihan kolahda), ei mitään sen syvällisempää. Ei ehkä mikään omaperäisin tai harvinaisin valinta, mut ite oon tyytyväinen.
Tää blogi taas on enemmän tai vähemmän epätoivoinen utopia siitä, ettei kuulumisia ehkä tarvitse toistella mantrana miljoonalle eri kyselijälle. Myönnän olevani osa-aika-laiskiainen, ja kaikkien mahdollisten todistajien tätä lukiessa lupaan olla lupaamatta kirjoitustahdista mitään, mitä en voi pitää. Yritän kuitenkin kirjoittaa mahdollisimman usein, niin saatte tekin jotain luettavaa. Niin ja hei, kommentoikaa ja kyselkää ja laittakaa postausideoita myös, se helpottaa kirjoittamista huomattavasti!

Jos vielä esittäydyn lyhyesti siltä varalta, että tätä eksyy lukemaan joku, joka ei tunne mua. Olen siis Sini, asustan Helsingissä, käyn vielä pari kuukautta lukion ekaa vuotta musiikkilinjalla ja täytän vähän ajan päästä 17. Ei musta kauheesti mitään dramaattisen mielenkiintosta kerrottavaa taida olla. Tykkään ihmisistä, eläimistä ja avaruusolioista (ainakin pääosin), musiikista (tuun varmaan jatkamaan tätä taustamusiikin piilolinkkailua mun postauksiin, matkustelusta, elokuvista, kesästä, lihansyöjäkasveista, maatuskoista, sateesta, auringonlaskuista, muumeista, kahvista, metsistä, villasukista, nukkumisesta ja koko siitä loputtomasta listasta jänniä isompia ja pienempiä asioita, joita en saa tähän kirjoitettua.

Sainpas aloitettua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti