Nyt omistan tällasen jännän, punaisen virityksen jota ei kyllä ihan voi perinteiseks matkalaukuks kutsua.
Kohtasimme onnellisesti Sokoksen alennuksissa ja tää lähti sit sieltä mukaan. Tän mitat pysyy ihan kiltisti rajotusten sisällä ja painoa on vähän alle neljä kiloa. Kyllähän sen hinta sit kiipes alennuksesta huolimatta vähän yli satasen mut ainakin myyjä lupaili tälle pitkää elämää.
Tää näyttää kuvissa aika pieneltä- tai eipä se kyllä livenäkään kauheen iso oo, mut sen sisällä on sit kyllä paljon enemmän tilaa kun miltä se ulkoapäin näyttää. Paljon taskuja ja kaikkee. Ja on tosiaan aika joustava, eli saan tällä varmasti tehtyä uusia survomisennätyksiä...
Vaihto-oppilaaksi lähtösi vuoksi sinun täytyy tehdä ilmoitus tilapäisestä muutosta ulkomaille sekä maistraattiin että KELAan. Voit tehdä ilmoituksen aikaisintaan kuukautta ennen muuttoa ja viimeistään kuukauden kuluttua muutosta.'' ''No mut hei hyvää vuotta jos ei enää nähdä.'' ''Sähän lähdet ihan kohta!'' ''Jännittääkö?''
Mitä ihmettä? Minäkö?
Vieläkin ihan sellanen todellisuudesta puudutettu fiilis. Aika alkaa käydä vähiin. Lähteminen tulee jossain vaiheessa esiin jotakuinkin jokaisessa keskustelussa. Järjestelen omia läksiäisiäni. Vastailen kaikkiin kysymyksiin mut en vieläkään jotenki oo sisäistäny tätä, vaan oon vasta heräämässä siihen mitä on tapahtumassa. Ajattelen kyllä varmaan kaikkien tapaamieni tuttujen kohdalla et onkohan tää nyt vika kerta ainaki vuoteen ku näkee totakin. Aina välillä tulee sellanen pieni järkytystajuuminen siitä, kuinka paljon vuoden aikana oikeesti voi tapahtua ja miten paljon se vuoden poissaoleminen voi muuttaa asioita. Kuinkakohan monen ihmisen elämästä ehdin kasvaa ulos?
Siinä vaiheessa kun pitää oikeesti sanoa moikka kaikille eikä voi enää sanoa sitä ''no mut onneks me nähään viel ennen ku lähen'' ni tulee varmaan joku pienimuotoinen kohtaus.
Tänään sain käsiini lentotietoja koskevan kirjeen (AFS siis lähettää nää kirjeet eri osotteeseen kuin missä sijaitsen, joten muut ehtii aina kirjottaa näistä just joku viikko ennen mua).
Eli siis 9. elokuuta jätän Suomen, tapaaminen on Helsinki-Vantaalla klo 4.30 jolloin saan lentolippuni.
Voi tuska. No, jospa lentokoneessa sais nukuttua.
6.35 lähtee siis lento Amsterdamiin, jonne laskeutuminen pitäis olla 8.05 paikallista aikaa, eli kaks ja puol tuntia menis siinä. Sen jälkeen tulee sitten vähän odottelua, koska lento Amsterdamista Chicagoon lähtee 12.40 (eli siis Suomen ajassa 13.40). Mitäs siinä sitten... Siihen lentoon meneekin sit jo, mitä, 9 h 10 min. Yhteensä selviydyn siis Helsingistä Chicagoon ajassa 16 h 15 min.
Perillä onkin sitten vielä joku pieni orientaatio vielä, mutta sen jälkeen seuraavana päivänä päästään perheisiin.
Näiden lisäks tuli tietoa matkatavaroista ja niiden pakkaamisesta.
''Lennolle Helsingistä Chicagoon voit ottaa matkatavaroita yhden matkalaukun, joka saa painaa enintään 23kg. Matkalaukun mittojen summa (pituus + korkeus + leveys) saa olla korkeintaan 158 cm. Lisäksi voit ottaa 8 kg käsimatkatavaroita (maksimimitat 25 x 35 x 55 cm).''
Jos ton yli menee niin tulee lisämaksua. Luulen et jos pakkaan mahdollisimman kevyesti juttuja mukaan niin painorajotusten kanssa ei pitäis tulla kauheesti ongelmia. Takaspäin tullessa saattaakin sit olla ihan eri asia, mutta keksin sit jotain hienoa. Myös jos tulee vielä USA:n sisäisiä lentoja niin matkalaukuista velotetaan erillinen maksu.
Ihan outoa, kohta pitää jo alkaa miettiä pakkaamista.
Eli konsulaattikäynti. Se oli tänään ja selviydyin siitä.
Sitähän varten piti siis huolehtia, että mukana on passi, viisumikuva, palautuskirjekuori postimaksuineen että passi voidaan lähettää takaisin, Certificate of Eligibility for Exchange Visitor-paperi (aka apua missä se yks paperi on??!) ja että netissä on täytetty etukäteen viisumianomus ja että siitä on mukana printattuna paperi todisteena sen täyttämisestä.
Niin. Tuli lopulta mökkeilyn jälkeen aika kiire hoitaa nää kaikki, mutta kyllä mä kuitenkin sitten olin konsulaatissa oikeaan aikaan oikeiden papereiden kanssa.
Eilen juoksin ensin lääkärissä toteamassa tuberkuloosittomuuttani, sieltä sitten ottamaan viisumikuvia jotka jopa taisivat sopia niihin millintarkkoihin rajoituksiin ja sen jälkeen pääsin sitten viisumianomuksen teon ihmeelliseen maailmaan. Siitä oli onneksi tosi hyvä ohjelappunen, jota seuraamalla sen sai helposti täytettyä. Vastailin sitten koko liutaan terrorismia ja ihmiskauppaa koskevia kysymyksiä pitkän no-rivin ja täyttelin vaikka mitä muita tietoja. En lopulta onnistunut liittämään viisumivalokuvaa hakemukseen, mutta onneksi se oli mahdollista viedä myös vasta konsulaattiin. Seuraava ohjelmanumero oli pienimuotoinen epätoivo ja hiusten raastaminen hyvän 'ei näin'-esimerkki-ihmisen etsiessä konsulaattikäyntiä koskevaa kirjettä ja 'tätä et saa hukata'-lomaketta pölyisistä laatikoista ja kaappien takaa.
Voitte vaan kuvitella sen fiiliksen kun se löytyi eikä musta aukko ollutkaan nielaissut sitä.
Tänään iltapäivällä sitten marssin kahvilaan, joka toimi remontin takia siirretyn konsulaatin odotustilana ja jossa oli sitten kaikki muutkin muovitaskuissa papereitaan kantavat vaihtarit odottamassa. Sieltä mentiin sitten kolmen ryhmissä odottelemaan videokameralla varustetun konsulaatin oven eteen, ja sieltä mentiin sitten yks kerrallaan sisään nimeltä kutsuttuna. Tuli ihan lentokenttäfiilis turvatarkastuksessa, joka oli ensimmäisenä. Ihmiset hienoissa virkapuvuissa läpivalas mun paperikasan ja kuljetti metallinpaljastimen läpi. Tän jälkeen pääsin oottamaan vuoroani odotushuoneeseen parin muun tyypin kanssa, ja sieltä sitten mentiin yksitellen käymään läpi kolme eri vastaanottopistettä, ensimmäiset kaks suomeks ja vika englanniks. Ensimmäisenä luovutettiin kaikki ne paperit yhdelle virkailijalle, sen jälkeen toisessa pisteessä otettiin sormenjäljet sellasella hienolla koneella ja kolmannessa pisteessä oli se 'jotain muuta kuin joo ja muminaa'-osuus. Virkailija siis kysy pari yksinkertasta kysymystä ilman hienoja sivistyssanoja.
Pepsodent-hymy.
Joo, tää on mun eka kerta Yhdysvalloissa.
Joo, tosi excited.
Ei ku on mulla perhe. Iowasta. Joo, on sisaruksia.
Joo, kivalta vaikuttaa.
Yeah.
Thanks.
Tän jälkeen pääsin lähtemään värikkään 'oikeutesi, oi sinä potentiaalinen ihmiskaupan uhri'- esitteen kanssa koputettuani agenttityylisesti oveen että mut tullaan hakemaan.
Viisumianomuksen käsittelyyn konsulaatissa menee kuulemma muutama päivä, jonka jälkeen ne lähettää takas mun passin ja viisumin.
