Aaaaaaa!
Viikko. Viikko! Lahkjlnjdalghskjshshujksn mitä ihmettä?
Mihin meni ''kyllähän tässä on vielä vaikka kuinka paljon aikaa''?
En taida kuulua niihin vaihtareihin jotka innosta malttamattomana hyppien kuin pikkukoirat saa kaiken valmiiksi ainakin kuukauden etuajassa. No, vaan ihan deadlinen loppurajoilla keikkuen lähetin nyt viimeiset paperit AFS:lle. Jeee!
Vika rokotus on vielä ottamatta, mutta sen saan ens maanantaina, eli se on hoidossa.
Tuliaiset hehee. No ainakin oon miettinyt mitä oon suunnilleen hankkimassa eli jossain välissä vaan sit ostostelemaan niin pääsen niitäkin vaikka sit esittelemään vähän myöhemmin. Rahaa en oo myöskään vaihtanut. Valokuvaamista on tehtynä liian vähän. Tiedän, etten tuu tekemään mitään koepakkauksia vaan pakkaan vaan kerran ja tosissani. Läksiäisiä varten oon sentään saanut järjesteltyä päivät. Enkä kuitenkaan saa nähtyä kaikkia jotka haluisin, mutta ehkä siitä selviydytään muutamilla terapiointipuheluilla.
Sitä ois voinu luulla että kun on päässyt kaikista papereista ja muista eroon niin tulee paljon väljempää aikaa ihmisten näkemiseen ja lähtötajuumiseen ja että sitä aikaa olis jotenki enemmän. Ehei, vikalle viikolle joka päivälle löytyy tekemistä ja mun elämä ei oo tainnu vähään aikaan olla näin aikataulutettua... Nyt viime perjantaista lähtien aika on siis mennyt taas mökillä korvessa neljän seinän sisällä ja metsän ympäröimänä ilman suurempia ihmiskontakteja. Huomenna lähden bussilla käymään kotona ja sieltä sitten suunnistan vielä samana päivänä Tampereelle näkemään ihmisotuksia. Sunnuntaina palailen sieltä sitten Helsinkiin ja sen jälkeen pitää sit nopeesti hankkia niitä tuliaisia ja valokuvata ja ottaa se rokotus ja vähän kattoa vaatteita läpi että mitä lähtee mukaan. Maanantaina pitäis yrittää joitain ihmisiä nähdä ja tiistaina olis sitten vähän isommat läksiäiset. Keskiviikko onkin sit virallinen häsläyspäivä. Oon ansiokkaasti kasaillu sinne kaikkia näitä tekemättä jääneitä juttuja joita ei vaan muka ehdi aiemmin. Rahaa käyn vaihtamassa vasta silloin varmaankin ellen jotenkin ihmeessä aiemmin ehdi. Ja sit se pakkaaminen. Mitä kaikkea mä edes haluan ottaa mukaan?
En oo varma onko hyvä vai huono juttu etten oo vieläkään saanu mitään hullua tunnemyrskykohtausta. Jossain vaiheessa joku pieni ääni mun pään sisällä totesi, et huominen on mun viimeinen perjantai Suomessa vähään aikaan. Se on jo vähän konkreettisempi merkkipaalu kuin nää mun aiemmin tajuumista varten kehittelemät. Sellanen lähdön valmistelutunnelma on koko ajan päällä mut taidan olla vaan vähän palikka kun en vieläkään vaan tajuu että oikeesti lähden viikon päästä. Kauas. Ehkä ihan hyvä vaan että sellasia hysteerisyyksiä tulee mahdollisimman vähän. Sit tulee hauskaa lentokentällä yrittää pitää ittensä kasassa kun tiedän jo valmiiks että kaikki muut alkaa parkua. Enkä jotenkin osaa myöskään olla sellasella ihkutustasolla innostunut. Ne shokit suuntaan tai toiseen vaan puuttuu. Niin moni muu vaihtaríblogi on täynnä sitä superinnostunutta oonniininnoissaniomgomgomgia enkä jostain ihmeen syystä osaa samaistua siihen yhtään. Mikä ihmeen tunnevamma oikeesti? Ei sillä, etten olis innoissani lähdössä- oon ehdottomasti ilonen siitä että päätin lähteä, ootan mielenkiinnolla ja perhe ja kaikki vaikuttaa mahtavalta. Mulla vaan selkeesti menee kauemmin pudota täältä jostain maan pinnalle. Tiiän että jossain vaiheessa se minisydäri tulee.
Ehkä mulla on vaan ollu niin paljon tekemistä etten oo osannu tai ehtiny ajatella tätä tarpeeks. Jotenkin vaan onnistun ylläpitämään sitä unenomaista fiilistä ettei tää oo ees totta, ettei tää tapahdu mulle vaan jollekin ihan muulle. Ei silleen pysty näkemään selkeesti.
Ihan kuin sumussa kulkis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti