Sivun näyttöjä yhteensä

21. syyskuuta 2012

Go Tigers, go!



En tiiä oonko missään vaiheessa maininnu mun perheen mieltymyksestä tehdä vapaaehtoistyötä.
No, tänään mäkin pääsin hostisän mukaan ihmettelemään. Ajettiin koulun jälkeen keskustaan johonkin ilmeisesti kirkon omistamaan tilaan jossa ilmeisesti ainakin perjantaisin, muuten en tiiä, jaetaan vähempiosaisille ruokaa. Sain nimilapun ja pääsin lusikoimaan hedelmäkasoja kaduilla nukkujien, teltoissa asujien ja muiden vähävaraisten lautasille, musta seuraavana jälkiruoka jonka takia moni haluis vaan skipata mut.
Paljon symppiksiä ihmisiä.
Kokemuksena toi oli kyllä tosi mielenkiintonen.

Tän jälkeen vähän eri tunnelmiin, vuorossa hedelmäinlusikoinnin jälkeen oli nimittäin Homecoming game, mikä on yks niistä kauden isoista jutuista. Päivällä oli jo ollu se suuri fiiliksennostatusaamunavaus, Pep rally, joka oli täynnä kaikkea totaalisen randomia.
Pelissä olikin sit paljon enemmän katsojia ku keskimäärin.
Tätä ei saa hävitä.
Eikä onneks hävittykään. Touchdownia touchdownin perään, vastustajat jäi ilman pisteitä ja me voitettiin ihan ylivoimasesti.


Aamunavausta...

























Auringonlasku oli kiva ennen Homecoming- peliä.






















































Niin ja hei, puoliajalla julistettiin kuninkaalliset. Joita äänestin täysin randomisti ekalla kierroksella kun eteen tuli laput joista toisessa kaikkien seniortyttöjen ja toisessa -poikien nimet ja kummastakin piti saada viis nimee ympyröityä. Etenin valitsemalla eeppisimmät nimet, joita en enää edes muista.

Kuninkaaks ja kuningattareks kruunattiin Sam ja Chloe siitä edellisen postauksen videosta.






































































Huomenna sit se Homecomingin tanssiosuus...









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti