Sivun näyttöjä yhteensä

22. syyskuuta 2012

Hei kattokaa välillä tähänki kameraan!



Suuri juoksentele ympäriinsä ja yritä saada kaikki ajoissa valmiiksi- päivä koitti.
Tässä on viime viikkoina ennen tätä metsästetty mekkoa melkein epätoivoon asti ja löydetty lopulta kiva vahingossa, mietitty aikatauluja ja varattu ravintolaa ja saatu loistoajatus kokeilla kiharrusharjaa mun hiuksiin jonka seurauksena hienoja keskusteluita hostäidin kanssa samalla kun yritetään saada sitä sit irti takusta joka näyttää siltä ettei se aio koskaan enää päästää irti.

Ja tänään kotona verkkareissa haahuilu sai riittää.
Kauhee määrä laittautumista ja kiire saada kaikki valmiiks ennen sovittua tapaamisaikaa jollon meille pitäis ilmestyä ihmisiä. Onneks muutkin oli myöhässä. Päädyttiin siis menemään tässä meidän muutaman vaihtarin iskuryhmässä, kenelläkään ei ollu deittiä mut onneks on näemmä suosittua mennä myös vaan kaveriporukassa eikä me oltu niin kauheen säälittäviä. Kokoonnuttiin ensin meille ottamaan kuvia, tän jälkeen ajettiin yhden mulle aika randomin vaihtarin kotiin ottamaan vielä lisää kuvia. Yhdistyttiin sen kahdesta siskosta, niiden kaverista ja sen deitistä koostuvan seurueen kanssa ja lähdettiin syömään vielä ennen sitä tanssiosuutta. Vielä vähän lisää kuvia, kylmässä ympäriinsä juoksentelua kun tossa suihkulähteen eestähän sais varmaan kivan kuvan ja sen jälkeen odottelua koska meidän pöytä ei kuitenkaan oo ihan valmiina. Mut kyllä me lopulta saatiin sitä ruokaakin, onneks. Voisin sanoa että tää oli ehkä tän päivän paras osuus.

Team Germany, Norway, Colombia & Finland

Huomatkaa toi hieno kukkaviritelmä mun kädessä! Sain sen hostperheeltä kun täällä monilla on tapana hankkia tollanen.

Me kaikki.


Ruokaa namnam.


Paula ja minä.


Ajalta tän jälkeen mulla ei enää oo kuvia mut tanssisysteemi oli järjestetty johonki isoon tilaan ja siellä sitte ihmiset vähän teki jotain epämäärästä tanssimisen tapasta liikehdintää. Eipä siinä oikeestaan mitään kauheen hohdokasta ollu. Paitsi meidän jäätelöafterparty neonvärisissä Homecoming- paidoissa (oi kyllä, joka vuosi näitäkin tulee aina uusia). Oli kivaa vaikka oliki aika spagettifiilis ton jälkeen.





2 kommenttia: