Sunnuntai ja ristiriitoja

Tänään pääsin käymään kirkossa mun perheen kanssa ekaa kertaa, nää käyneet eikä käsittääkseni yleensä käy kesällä.

Paljon uutta kokemista, sekä se että kirkko onkin amerikkalainen eikä suomalainen ja se että ylipäätään oon kirkossa. Suomessa ei kirkkoon kuulumattomana kauheemmin tuu sellaseen eksyttyä vaikka ne kauniita usein onkin.

Nyt en oo ihan varma oonko suuremmin selittäny mitään omasta suhteestani uskontoon missään vaiheessa. Sanotaan nyt vaikka että jos on pakko, voisin määritellä itteni agnostiseksi ateistiksi. En usko jumalaan tai jumaliin mutten myöskään tykkää sulkea pois vaihtoehtoja tai esittää teorioita muille aiheesta miksi uskomuksesi on väärä. En pidä itteäni uskonnon suhteen yleensä kauheen aggressiivisena enkä lähtis käymään aiheesta mitään raivokkaita väittelyitä. Ehkä mun ja jonkun satunnaisen uskovaisen arvomaailmat ei ihan kohtaa, mutta pystyn kyllä sopeutumaan erilaisiin tapoihin ja ilmapiiriin.
Muhun alkaa jo tarttua tapa sanoa ''bless you'' jos joku aivastaa. Vaihtarina joutuu muutenkin vähän joustamaan ehdottomuudessaan ja aika monessa muussakin asiassa, tai ainakin se tekee elämästä helpompaa.
Koulussa oon kolmessa kuorossa joista kahdessa jokunen laulu saattaa olla vähän uskonnollinen, mut oon vaan päättäny olla välittämättä siitä. Laulaminen on kivempaa ku joku nurkassa sanoista angstaaminen. On sitä ennenkin sanoja tarkottamatta laulettu.

Takaisin kirkon penkille. En taida olla kauheen hyvä vertailemaan suomalaista ja amerikkalaista kirkkoa (tai siis esimerkkinä sitä kirkkoa jossa nää käy), mutta on siinä eroja. Ne ei näytä samalta, mutta voitte ehkä huomata tän paremmin kuvista kuin epämääräisestä kuvailusta.

Siellä on menossa joku lasten hetki kera pinkin ilmapallon.

Molemmissa lauletaan. Molemmissa rukoillaan. Täälläkin kieltäydyn kohteliaasti tekemästä kumpaakaan mutten jää täälläkään mielenosotuksellisesti istumaan jos muut nousee seisomaan. Täälläkin tunnen oloni tosi ulkopuoliseks. Mietin, kuinka jännää on miten niin monta ihmistä uskoo suunnilleen samaan asiaan ja miltäköhän tuntuu uskoa jumalaan.
Hetkinen. Saarnataanko Suomen kirkoissa? Nyt en ookaan enää yhtään varma mistään hämäristä muistikuvistani. No, täällä ainakin saarnataan. Jos jotain eroja ettii niin näiden kirkossa siellä parvella missä Suomessa ois urut onkin lisää istumapaikkoja ja miksauspöytä ja urut on piilotettu jotenkin ihan oudosti jonnekin lavan taakse. Näillä on kuoro laulamassa. Yleinen tunnelma on kuitenkin ehkä se suurin ero. Täällä kirkossa yleisfiilis tuntu jotenki rennommalta ku Suomessa. Täällä kirkossa nauretaan enemmän. Musta se on hyvä.

Mun toinen huomio on se miten kirkossa käyvä porukka tuntuu eroovan jotenkin suomalaisista kirkossa kävijöistä. Ensinnäkin se on täällä paljon suositumpaa. Täällä ei käydä koulun kanssa kirkossa että sieltä ei löydy takapenkistä niin paljoa niitä sinne pakotettuja kirkoon kuuluvia huokailijoita, eli täällä kirkossa kävijät myös tuppaa näemmä uskomaan jumalaan. Ja enemmistö taitaa uskoa muutenkin vaikkeivät kirkkoon asti tietään löytäisikään. Täällä kirkko tuntuu myös sosiaalisten kontaktien kannalta olevan tärkeempi yhteisö.


Varsinaisen penkilläistumisosuuden jälkeen pääsin kokemaan massiivisen uteliaiden ihmisten piirityksen. Musta oltiinki ilmeisesti kerrottu muille ihmisille vähän suuremmassa mittakaavassa kun olin kuvitellut. Tosi paljon niitä peruskysymyksiä joihin on jo tottunu vastailemaan. Ja yhtäkkiä mun takaa kävelee joku joka alottaa keskustelun sanomalla ''päivää''. Se oli ehkä suurimpia hämmennyksen hetkiä vähän aikaan. Jollain samassa kirkossa käyvällä on kans joskus asunu suomalainen vaihtari ja kuulen luettelona kaikki sen osaamat suomenkieliset sanat, luettelematta jää vaan kirosanat joita on kuulemma suuri osa sen sanavarastosta.
Koska tää oli käytännössä sellanen kirkkokauden avajaiskerta, tän jälkeen oli vielä piknik kirkon pihalla.


Uskonnollisuus yleensä taitaa olla suurimpia eroja Suomeen ja suurimpia totuttavia asioita. Täältä puuttuu ne tapakristityt jotka ei vaan oo eronnu kirkosta. Täällä pääosa teineistä on uskonnollisia. Suomessa tää on mun kokemuksen mukaan toisin päin, siellä erottuu porukasta nimenomaan uskomalla. Se on jotenkin tosi hämmentävää kun siihen ei vaan oo tottunut että joku on voimakkaastikin uskovainen. En pidä mun omasta mielipiteestä suurta meteliä täällä. Eikä moni amerikkalainenkaan kyllä tunnu pitävän. Ihmiset vaan on enkä tajuu yleensä ees ajatella niiden vakaumuksia ennen ku se tulee jotain toista kautta ilmi. Oon tainnu keskustella aiheesta vaan hostäitini kanssa. Ois kyllä varmaan mielenkiintosta käydä aiheesta keskustelua jonkun kanssa koulussa.
Miten ne sen ottais ja suhtautuiskohan ne muhun sit jotenki eri tavalla.